11.9.1986

Kanne Iisalmen raastuvanoikeudessa

A on B:lle 29.9.1982, C:lle 21.9.1982 ja D:lle 27.9.1982 tiedoksi toimituttamansa haasteen nojalla raastuvanoikeudessa lausunut, että Iisalmesta oleva asianajaja X oli raastuvanoikeuden määräämänä pesänjakajana 7.6.1982 toimittanut perinnönjano Iisalmesta olleiden 12.3.1967 kuolleen E:n ja hänen 16.2.1970 kuolleen puolisonsa F:n jälkeen. Oikeudenomistajiksi olivat jääneet E:n ja F:n lapset B, C, D ja A. Pesänjakaja oli muun muassa todennut, että pesänosakkaat olivat ostaneet E:ltä ja hänen välityksellään myös eräiltä ulkopuolisilta henkilöiltä useita kiinteistöjä ja kiinteistöosuuksia. Pesänjakaja oli pitänyt niitä perinnönjaossa pesän osakkaiden E:ltä saamina ennakkoperintöinä sekä pannut niille jaossa, kun saannot olivat tapahtuneet pitkällä aikavälillä ja koskeneet samanlaatuista omaisuutta, jakohetken arvon. Pesänjakaja oli perustellut tuota ratkaisuaan seuraavasti:

Kukaan pesänosakkaista ei ollut kiinteistön kauppojen yhteydessä maksanut osaakaan kauppahinnasta eikä suorittanut saannoistaan muutakaan vastiketta. Eräitä kauppoja tehtäessä pesänosakkaat olivat olleet saantohetkellä alaikäisiä ja vailla tuloja, joten heillä ei olisi ollut mahdollisuuttakaan kauppahinnan maksamiseen. Ainakin yhden kiinteistön kaupan osalta ostajana olleelle pesänosakkaalle oli määrätty lahjavero, jonka senkin oli tiettävästi maksanut E. Kukaan pesänosakkaista ei ollut itse maksanut ostamiinsa kiinteistöihin kohdistuneita veroja eikä maksuja, joista E oli huolehtinut kuolemaansa saakka, ja sen jälkeen ne oli maksettu kuolinpesän varoista. Kiinteistöjä oli sekä E:n eläessä että hänen kuolemansa jälkeen perinnönjakoon saakka käsitelty ja hallittu yhtenä kokonaisuutena riippumatta siitä, kuka perillisistä oli minkin tilan muodollisesti omistanut. Tapahtuneet kiinteistöjen ja metsän myynnit ja ostot oli suoritettu yhteistuumin ja yksimielisesti pitäen etusijalla varainhoidon tarkoituksenmukaisuutta, kannattavuutta ja metsien hyvää hoitoa eikä kiinteistöjen omistussuhteita. Myynneistä saaduista varoista osa oli talletettu pankkiin pesän käyttöön, osalla oli ostettu pesälle obligaatioita ja osa oli jaettu pesänosakkaiden kesken tasan eikä metsien omistussuhteiden mukaan. Pesän varoista oli vuodesta 1976 lähtien maksettu myös kiinteistön omistamisesta aiheutunut pesänosakkaiden henkilökohtainen valtionveron lisäys. Pesän varoista oli kustannettu C:n ja D:n opiskelu vuoden 1973 loppuun saakka. Jaon toimittaminen noudattamatta perintökaaren 6 luvun 1 §:stä ilmenevää pääsääntöä, jonka mukaan perittävän eläessään rintaperillisilleen antama omaisuus on ennakkona vähennettävä tämän perinnöstä, olisi johtanut pesänosakkaiden välillä kohtuuttomaan lopputulokseen lähinnä A:n eduksi ja D:n vahingoksi. Tätä ei E:n ja F:n voitu olettaa tarkoittaneen. Maksamatta jäänyttä kauppahintaa tai muuta vastiketta ei olosuhteet huomioon ottaen voitu pitää myöskään E:n asianomaiselta pesänosakkaalta olevana saatavana. E:n ja F:n jälkeen laadituissa perukirjoissa oleva maininta, ettei ennakkoperintöä ollut annettu, ei voinut kumota ennakkoperintöolettamaa kerrotuissa olosuhteissa.

Edellä mainituin perustein pesänjakaja oli perinnönjaossa muun muassa määrännyt, ettei A:lle enää ollut tuleva osaakaan pesiin kuuluvasta kiinteästä omaisuudesta, ja jakanut kiinteistöt B:n, C:n ja D:n kesken näiden sopimalla tavalla jakohetken arvon mukaan.

A on katsonut, että pesänjakajan tekemä ratkaisu oli virheellinen seuraavista syistä: Kiinteistöjä, jotka pesänosakkaat olivat E:n ja F:n elinaikana saaneet omistukseensa joko ostamalla ne E:ltä tai hänen toimestaan kolmannelta, ei olisi tullut käsitellä perinnönjaossa ennakkoperintöinä. Kun E oli valinnut luovutusmuodoksi kaupan, se oikeutti olettamaan E:n tarkoittaneen, ettei perillinen ollut velvollinen vähentämään perinnöstään ennakkona kauppahinnan ja todellisen myyntiarvon erotusta. Se, että kauppoja oli tehty kaikkien perillisten kesken, osoitti parhaiten, että E oli jo eläessään tahtonut järjestää edunsaajat oikeaan järjestykseen niin, että jäljelle jäi vain sen omaisuuden jakaminen perillisten kesken tasan, mikä E:ltä ja F:ltä jäi kuollessaan. Jos rintaperillinen ei voinut saada perittävän jälkeen lakiosaansa, oli muun muassa saadut ennakot ja lahjat palautettava pesään ja laskettava sitten kunkin rintaperillisen lakiosa, minkä jälkeen rintaperillisen oli vaadittava lakiosan täydennystä kanteella. Perintökaaren 7 luvun 10 §:n mukaan lakiosan täydennystä oli vaadittava kanteella vuoden kuluessa siitä, kun perillinen oli saanut tiedon perittävän kuolemasta ja siitä perittävän tekemään lahjoitukseen tai muuhun oikeustoimeen sisältyvästä määräyksestä, joka loukkasi hänen oikeuttaan lakiosaan, kuitenkin viimeistään kymmenen vuoden kuluessa perittävän kuolemasta. B, C ja D eivät olleet nostaneet lakiosan täydennyskannetta, minkä vuoksi perinnönjakokirjassa tarkoitetut oikeustoimet, olivatpa ne täydellisen lahjanluontoisuuden perusteella ennakkoperintöjä tai suosiolahjoiksi katsottuja, olivat jääneet voimaan ja perinnönjaon ulkopuolelle. Näin ollen peränjakajan olisi tullut jakaa pesiin kuuluvat kiinteistötkin tasan kaikkien perillisten kesken tai antaa kullekin perilliselle kiinteistöosuudesta sen arvon mukainen vastike. Joka tapauksessa ennakkoperintöä perinnöstä vähennettäessä olisi omaisuudelle tullut panna se arvo, mikä sille vastaanotettaessa oli ollut.

A on edellä selostetuin perustein vaatinut, että E:n ja F:n jälkeen toimitettu perinnönjako julistettaisiin mitättömäksi ja kuolinpesissä määrättäisiin toimitettavaksi uusi perinnönjako sekä vahvistettaisiin, että perinnönjakokirjassa tarkoitetut elinaikaiset luovutukset, olivatpa ne ennakkoperintöjä tai normaalikauppoja, eivät olleet enää palautettavissa pesän varoihin, koska kukaan pesänosakkaista ei ollut laillisessa järjestyksessä nostanut lakiosan täydennyskannetta, vaan jäivät perinnönjaon ulkopuolelle, ja että A:lla oli samanalainen ja yhtä suuri osuus myös E:n ja F:n jälkeensä jättämään kiinteään omaisuuteen kuin muillakin pesänosakkailla. Lisäksi A on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista.

B, C ja D ovat vastustaneet kannetta ja vaatineet korvausta oikeudenkäyntikuluistaan. X on pesänjakajana ollut kuultavana.

Raastuvanoikeuden päätös 28.3.1983

Raastuvanoikeus on katsonut selvitetyksi, että X on Iisalmen raastuvanoikeuden määräämänä pesänjakajana toimittanut 7.6.1982 perinnönjaon 12.3.1967 kuolleen E:n ja hänen vaimonsa 16.2.1970 kuolleen F:n jälkeen. Perinnönjaossa X on lähtenyt siitä, että kaikki ne kiinteistöt, jotka E oli joko myynyt lapsilleen tai hankkinut heille kolmannelta henkilöltä, oli perintökaaren 6 luvun 1 §:n mukaan katsottava perillisten saamaksi ennakkoperinnöksi ja siten otettava perinnönjakoon mukaan.

Raastuvanoikeus on katsonut jääneen näyttämättä, että E:llä olisi ollut tarkoitus luovuttaa tai muutoin hankkia lapsilleen kiinteistöjä siten, ettei niitä olisi otettava perinnönjakoon ennakkoperintönä, koska pesänosakkaat eivät olleet suorittaneet minkään kiinteistökaupan osalta lainkaan kauppahintaa osan lapsista ollessa kauppojen aikaan vielä alaikäisiä eikä kukaan pesänosakkaista ollut maksanut kiinteistöihin kohdistuvia veroja, vaan ne oli maksanut eläessään E ja hänen jälkeensä ne oli maksettu jakamattoman kuolinpesän yhteisillä varoilla. Lisäksi koko mainittu omaisuus oli sekä perittävän eläessä että hänen kuoltuaan hoidettu jakamattomana kuolinpesänä osakkaiden erilaisista omistussuhteista huolimatta, minkä johdosta kiinteistöjen jakohetken arvot olivat huomattavasti poikenneet toisistaan.

Sen vuoksi raastuvanoikeus on katsonut, ettei X ollut perinnönjakoa toimittaessaan menetellyt perintökaaren säännösten vastaisesti eikä muutakaan syytä ollut esitetty perinnönjaon muuttamiseen. Raastuvanoikeus on hylännyt kanteen näyttämättömänä ja velvoittanut A:n korvaamaan vastaajien oikeudenkäyntikulut asiassa 6.801 markalla.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 12.9.1985

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A oli saattanut jutun, on tuomiossaan lausunut, että perinnönjaossa ei ollut ollut kysymys perillisten lakiosien täydentämisestä. Ennakkoperinnön vähentäminen perillisen perintöosasta ei edellyttänyt lakiosan täydennyskanteen nostamista. Näin ollen ennakkona saatu perintö oli voitu jaossa vähentää perillisen perintöosasta. E:n ja F:n perilliset B, A, C ja D olivat saaneet E:n ja F:n jälkeen toimitetussa perinnönjaossa pesänjakajan ennakkoperinnöksi katsomat kanteessa tarkoitetut keskenään samankaltaiset maakiinteistöt huomattavan pitkän ajan kuluessa kiinteistöjen hankintahetken markkamääräisten arvojen suuresti vaihdellessa. Kanteessa tarkoitettua omaisuutta oli hoidettu ja käytetty perillisten yhteiseen lukuun perinnönjakoon saakka. Tämän vuoksi ja huomioon ottaen muutkin pesänjakajan päätöksen perusteluista ilmenevät asianhaarat ennakkoperintönä saadun omaisuuden arvo oli ollut määrättävä sen mukaan, mikä sillä oli jakohetkellä ollut.

Näillä ja muutoin raastuvanoikeuden mainitsemilla perusteilla hovioikeus on katsonut, ettei ollut syytä raastuvanoikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen. A on velvoitettu suorittamaan B:lle, C:lle ja D:lle yhteisesti korvaukseksi heille vastauksen antamisesta hovioikeuteen aiheutuneista kuluista 700 markkaa.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Hovioikeuden tuomiota ei muuteta. A velvoitetaan suorittamaan B:lle sekä C:lle ja D:lle yhteiseksi korvaukseksi heillä vastauksen antamisesta täällä olleista kuluista 1.200 markkaa.